perjantai 18. heinäkuuta 2014

4 pelottavaa ja lyhyttä kauhutarinaa


Pääset kotiin, väsyneenä pitkän työpäivän jälkeen ja valmiina viettämään rentouttavan illan yksin, kurotat kätesi valokytkimeen, mutta jonkun käsi on jo siellä.




Viimeinen asia mitä näin oli herätyskelloni joka näytti 12:07 ennen kuin hän työnsi pitkät mädäntyneet kyntensä rintakehäni läpi ja hänen toisella kädellään vaimensi huutoni. Yhtäkkiä heräsin hikipisara otsallani, helpottuneena että se oli vain unta, mutta kun näin herätyskelloni näyttävän 12:06, kuulin kaapin oven narahtavan auki.




Kuulet äitisi kutsuvan sinua keittiöön. Kun olet menossa alas portaita, kuulet kaapista kuiskauksen "Älä mene sinne kulta, kuulin sen myös."




Älä pelkää hirviöitä, vaan etsi niitä. Katso vasemmalle, oikealle, sänkysi alle, taaksesi, lipaston taakse, kaappiin, mutta älä koskaan katso ylös, hän vihaa tulla nähdyksi. 








lauantai 5. heinäkuuta 2014

Masato tarinoi


Mun huoneessa ja meiän talossa ylipäänsä on ollu pitkää jo jotai paranormaalii toimintaa.  En osaa ny kui kaua, mut muistan ekat tuijotuksen tunteet jostai siltä ajalta ku olin ehkä seittemän tai jotain sitä luokkaa.
Oon muutenki herkkä kaikelle paranormaalille ja mä muistan lapsuusiältä tosi vilkkaita painajaisia ja unia ja sit kaiken maailman mielikuvitusystäviä mitkä ei kyllä varmaan loppujen lopuks ollu iha vaa mun mielikuvitusta, koska en ollu kuulemma puhunu joistai niistä mun vanhemmille niinku ikinä, syystä että ne jotku oli pyytäny etten sano niistä, koska ne ei haluu et niitä häiritään mut joo nyt karkasin aiheesta.
No mutta siis ei nää olennot tääl meiän talossa yleensä häiritse, joskus saattaa tavaroit pudota tai valot vilkkua, valot tosin vilkkuu vaan yleensä mun huoneessa ja nää ei oo tällasii “Se lamppu on vaa palamassa.”-vilkkumisia. Mun huoneessa tätä esiintyy siis eniten, joka saattaa johtuu myös negatiivisist energioista mitä tänne on vuosien saatossa multa kerääntyny.

Mutta asiaan. Tässä pari kuukautta taaksepäin mä kyllästyin iha täysin tähä kummitteluun vai mitä tää nyt onkaan. Valot oli vilkkunu parin viikon ajan vähintää pari kertaa päiväs, kylmiä pisteitä ja sellasta epämääräistä jonkun läsnäolon tunnetta oli koko ajan ku täällä mun huoneessa oli. Luin tosta yhestä tumblrista et henkii voi iha vaa pyytää lähtee koska ne yleensä tottelee ja kunnioittaa vapaata tahtoa.
Menin sitten seisomaan tohon keskelle mun huonetta ja kattelin vähä ympärilleni ja sanoin napakasti mut ystävällisesti et: “Jos nyt täällä on joku, niin pyydän lähtemään, koska mä haluaisin olla rauhassa ja en pidä siitä et mua häiritään.” olin siinä sitten vähän aikaa hiljaa ja pyysin jotain ‘merkkiä’ siitä että jos tämä olento nyt ymmärsi ja sillä sekunnilla kun sain lauseen lopetettua mun tölkkitorni kaatu pitkin mun lattiaa ja yks LENS melkei toiselle puolelle huonetta.
Porukat sano et se oli vaa huonosti siin lattial mut kuumotti kyl iha vitusti siin vaiheessa.

Toinen juttu vielä, ei tapahtunu meiän talossa, mutta tapahtu tässä meiän lähistöllä.

2013 syksyllä olin tossa iltakävelyllä ja kiersin yhen kentän, saavuin yhteen risteykseen, josta jos kääntyy kentältä tullessa vasemmalle, pääsee oikeestaa heti meille. Aattelin etten mee vielä kotiin, vaan jatkan sen risteyksen yli ja menen seuraavasta risteyksestä meidän kadulle ja käännyn sitten takasin kotiin. Olin siinä menossa sen risteyksen yli sitte, pääsin just toiselle puolelle nii ei saatana joku olento hyppäs n. 5 metrin päässä musta yhen talon aidan yli, juoks tien yli, pysähty hetkeks tien toisel puolel ja vähä niinku katto mua ja sit se katos sen vastakkaisen talon pihaan ja jatko sielt varmaa junaradan vieresee mettään. Ensinnäki, säikähin sitä iha vitusti. Toiseks, kello oli vissii yheksä illalla ja oli iha pimeetä jo, paitsi jotku himmeet katulamput. Kolmanneks, se oli iha vitu oudon näköne. 
Se veti neljäl jalal, mut se sen kävely/juoksutyyli ei muistuttanu koiraa tai oikeestaa mitää muutakaa eläintä MINKÄ tiiän. Se oli vähintää 130 cm korkea ja jos se ois noussu täysin suoraks kahelle jalalle nii ois ollu kevyesti varmaa kaks ja puol metrii pitkä. Se käveli vähä sellai kyyryssä ja näi. No tähä asti ku oon selittäny nii kaikki on aina ollu sellain: “No koirahan se oli mitä sä nyt pelkäät.” Okei, no mulle voi sitten kertoa että millaisella koiralla ei oo häntää, korvia tai turkkia, ainaki näytti siltä että sillä ei ois ollu turkkia. Se näytti ihan mustalta siinä himmeässä katulampun valossa ja se hyppäs kyllä aivan vitun korkealle, ottaen huomioo että sen talon omistajilla, jonka pihalta se hyppäs, on kaks koiraa jotka osaa kyl hypätä oikeesti korkeelle, eli aitakin oli sen mukane.
No ei tässä sitte mitää, lähin iha vitu nopeesti kotii ja rupesin miettii asiaa vähä tarkemmi.

Aikasemmi sen vuoden kesäl olin lähteny mun ja mun kaverin kuuluisille yöistunnoille yhteen rantaan ja olin kattonu meiän vastakkaisen talon pihaan. No niillä on koira ja katoin että siellähän se koira tais pihalla istuu. Kello oli yks, eli kuka vittu pitäis koiraa siihe aikaa pihalla, katoin muutenki et olipa ollu vähä isokokone koira, palasin taaksepäi sitä tietä sen verra et olin taas sen pihan kohalla ja ei siel ollu enää mitää. Aattelin et jonku koira varmaa karkuteillä, mut se saatto olla se sama otus.
Näin sen sitten kolmannenki kerran mut iha vaa vilaukselta. Tais ollu joku marras-joulukuu ja olin meiän koiran kanssa iltalenkillä joskus seittemän aikaan, eli oli jo iha säkkipimeetä ja yhen metän kohalla meiän koira katto sinne mettää ja muris ja haukahti pari kertaa ja joo siellähän sellane iso otus taas viiletti iha vitu lujaa vauhtia.

En vielkää oo saanu tietää et mikä helvetti se on, mutta tossa syksystä asti oon aina välillä kuullu ääniä tuolta meiän pihalta ja tossa iha vissii kuukaus sitte ku olin taas lenkillä nii kattelin sitä kohtaa että mistä se oli hypänny yli. Suorin ja suojasin reitti siinä kohtaa on meiän pihan läpi.

Kuumottaa iha kivasti jatkuvasti ku tuolla kävelee :)) Jos jollai on mitää ideaa mikä toi on nii arvostan vinkkejä :D Jotku kaverit heitti läppää et ihmissusi se on mut en mä oikeestaan kyllä usko että ihmissusia nyt ihan oikeesti on olemassa, joku henkiolento tms vastaava varmaa tai sit joku tosi vanha muu olento mut en oo oikeesti yhtää varma.



Tossa lisänä toho mun äskesee tarinaan, tosta kartasta saa just vähä paremman käsityksen et millasesta risteyksestä puhun, oranssi täplä on se kohta missä mä sen otuksen näin ja siin alla jotku minuutis tehdyt ääriviivat siihe et miltä se näytti : D
Lisätään kuumotusta nyt vähä

gilbertstrider.tumblr.com



Mitä kellarissa on?


Äiti kielsi minua menemästä kellariin, mutta halusin nähdä mikä teki sitä ääntä. Se kuulosti ikään kuin koiran pennulta ja halusin nähdä sen, joten avasin kellarin oven ja hiivin varovasti alas. En nähnyt pentua, ja sitten äiti riuhtaisi minut ulos kellarista ja huusi minulle. Äiti ei ollut koskaan huutanut minulle ennen, ja se teki minut surulliseksi ja itkin. Äiti kielsi minua enää ikinä menemästä kellariin, ja antoi keksin. Se sai minut tuntemaan paremmalta, joten en kysynyt häneltä, miksi poika kellarissa teki ääniä kuin koiran pentu, tai miksi hänellä ei ollut käsiä tai jalkoja.






Tyttö Valokuvassa


Yhtenä koulupäivänä, poika nimeltä Tom oli istumassa luokassa opiskelemassa matematiikkaa. Oli kuusi minuuttia aikaa, ennen kuin koulu loppui. Kun Tom oli tekemässä läksyjä, jotain tarttui hänen silmäänsä.

Tomin pöytä oli ikkunan vieressä. Hän kääntyi ja katsoi ulos. Huomatessaan nurmikolla lojuvan valokuvan, hän juoksi tunnin loputtua paikalle, missä hän oli nähnyt sen. Hän juoksi nopeasti, ettei kukaan muu ehtisi napata sitä.

Tom nosti valokuvan maasta ja hymyili. Se oli valokuva kauneimmasta tytöstä mitä hän oli koskaan nähnyt. Tytöllä oli mekko, sukkahousut ja punaiset kengät, ja hän näytti käsillään peace merkkiä.

Tyttö oli niin kaunis, että Tom halusi tavata hänet, joten hän juoksi ympäri koulua ja kysyi kaikilta että tunsivatko he tai olivatko he nähneet tyttöä ennen, mutta kaikilta joilta hän kysyi, vastasivat "Ei." Tom oli murtunut.

Kun Tom oli kotona, hän kysyi vanhemmalta siskoltaan jos hän olisi nähnyt tyttöä, mutta valitettavasti hän myös sanoi "Ei."
Oli todella myöhä, joten Tom käveli rappuset ylös huoneeseensa, asetti valokuvan yöpöydälleen ja meni nukkumaan.

Keskellä yötä, Tom heräsi naputukseen ikkunaansa vasten. Se oli kuin kynsien naputusta. Häntä alkoi pelottaa. Naputuksen jälkeen Tom kuuli kikatusta. Hän näki varjon lähellä ikkunaansa, joten hän nousi ylös sängystä, käveli ikkunansa luokse, avasi sen ja seurasi kimeää kikatusta. Päästyään paikalle mistä nauru oli kuulunut, Tom ei kuullut eikä nähnyt ketään.

Seuraavana päivänä Tom kysyi naapureiltaan jos he olisivat tunteneet tyttöä. Kaikki sanoivat "Valitettavasti en tunne häntä". Tom kysyi jopa äidiltään, tunsiko hän tyttöä valokuvassa. Hän myös vastasi kielteisesti. Tom meni huoneeseensa, asetti valokuvan yöpöydälleen ja nukahti.

Jälleen kerran hän heräsi naputukseen. Hän otti valokuvan ja seurasi kikatusta. Hän käveli tien toiselle puolelle, kunnes yhtäkkiä auto törmäsi häneen. Tom oli kuollut valokuva kädessään.

Auton kuljettaja nousi ulos autosta ja yritti auttaa häntä, mutta oli jo liian myöhäistä. Yhtäkkiä hän näki valokuvan maassa ja nosti sen ylös.

Mies näki kauniin tytön, jolla oli kolme sormea pystyssä.