maanantai 27. huhtikuuta 2015

Puhelin


Oli nainen, jolla oli kuusi vuotias-poika. Yhtenä päivänä, hän osti uuden kännykän. Kun hän tuli kotiin töistä, hän alkoi laittamaan päivällistä ja jätti kännykkänsä keittiön pöydälle.

Hänen poikansa käveli keittiöön ja huomasi puhelimen. Hän kysyi äidiltään jos saisi pelata sillä. Äiti vastasi että hän voisi, kunhan ei soittaisi kenellekkään eikä poistaisi tekstiviestejä. Tottakai poika suostui ja meni huoneeseensa pelaamaan kännykällä.

Kymmenen aikaan illalla, hän käveli yläkertaan peittelemään poikansa, mutta huomasi tämän jo nukkuvan sikeästi sängyssään. Uusi puhelin oli lattialla sängyn vieressä. Nainen nosti sen ylös ja alkoi selaamaan asetuksia varmistaakseen ettei poika ollut poistanut mitään. Hän huomasi pieniä eroja. Poika oli vaihtanut kännykän teeman, taustakuvan ja soittoäänen.

Nainen huomasi että poika oli ottanut muutamia kuvia kännykällä. Hän avasi kuvat ja selasi niitä läpi. "Kuinka söpö", hän mietti. Poika oli ottanut kuvan itsestään.

Sitten hän näki viimeisen kuvan kansiossa. Kun hän ensimmäistä kertaa näki sen, hän ei pystynyt uskomaan sitä todeksi. Tekivätkö hänen silmänsä temppujaan? Se oli valokuva hänen pojastaan, nukkuvan omassa sängyssään. Mutta järkyttävä asia oli kuvan vasemmassa kulmassa kurkkaava naama.


Se näytti vanhan naisen naamalta.