sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Haastattelu kannibaalin kanssa



Issei Sagawa murhasi viattoman naisen ja söi hänen lihaansa kolmen päivän ajan. Lakien porsaanrei'istä johtuen, Issei on ollut vapaa mies tähän päivään saakka.

Iltapäivällä 13. kesäkuuta vuonna 1981, Mies nimeltä Issei Sagawa käveli Bois de Boulogne puiston kulmilla Pariisissa, kantaen kahta matkalaukkua. Matkalaukkujen sisällä oli hänen opiskelutoverin paloiteltu ruumis -- Hollantilainen nainen nimeltä Renée Hartevelt, jonka Issei oli ampunut kolme päivää aiemmin ja syönyt hänen ruumistaan.

Hänet pidätettiin pian. Raporttien mukaan Issei sanoi, "Tapoin hänet syödäkseni hänen lihaansa, kun he tunkeutuivat Issein kotiin, he löysivät Reneen ruumiin osia jääkaapista.

Sagawa joutui istua vankilassa kaksi vuotta ennen oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynnissä tuomari totesi Sagawan olevan selvästi mielisairas ja kykenemätön osallistumaan oikeudenkäyntiin. Hänet siirrettiin mielisairaalaan ja hänet tuomittiin elämään loppuelämänsä kyseisessä sairaalassa suljetulla osastolla. Hänet siirrettiin myöhemmin Japaniin Matsuzavan sairaalaan jossa psykiatri totesi hänen olevan mieleltään terve, mutta "paha".  Jokatapausessa Japanin viranomaiset huomasivat että lain mukaan Sagawaa ei saa pitää vangittuna sairaalassa, koska Ranskan viranomaiset unohtivat toimittaa Japaniin tärkeitä, Sagawan vangitsemista koskevia papereita. Sagawa kirjoittautui ulos sairaalasta 12. elokuuta 1986, ja on ollut vapaa mies siitä lähtien.




Hän kertoi kuulusteluissa yllättyneensä huomattuaan ihmisen ihonalaisen rasvan olevan maissinkeltaista. Kahden päivän aikana Sagawa söi osia ruumiista. Hän kuvaili naisen lihaa pehmeäksi ja hajuttomaksi, ja muistuttavan tonnikalaa. Sagawa yritti hävittää silvotun ruumiin heittämällä ja upottamalla hänet läheiseen järveen, mutta ranskalaiset poliisit saivat hänet kiinni itse teossa ja pidättivät miehen.

Teksti lainattu osittain Wikipediasta.



VAROITUS! EI HERKIMMILLE! Dokumentissa näytetään oikeita kuvia Reneen paloitellusta ja alastomasta ruumiista.
Video on ikärajoitettu, joten sen pystyy katsoa vain Youtube käyttäjät jotka ovat laittaneet iäkseen yli 18 vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti